Rintojen pienennys (reduktioplastia)
Rinnat voivat myös perinnöllisistä tekijöistä johtuen kasvaa ylisuuriksi jo nuorella iällä. Ne voivat lisätä niska- ja hartiasärkyjä sekä toisinaan aiheuttaa myös iho-ongelmia. Erityisesti liikunnallisissa ammateissa (esim. tanssijat) isot rinnat koetaan hankaliksi. Oireiden lisääntyessä kannattaa harkita rintojen pienennysleikkausta.
Toisinaan isot rinnat johtuvat ylipainosta. Tällöin rintojen pienennys ei riitä palauttamaan vartalon tasapainoa. Päinvastoin se saattaa korostaa vatsan pulleutta. Näissä tapauksissa korjaus kannattaisi hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi aloittaa painonpudotuksella. Mikään plastiikkakirurginen toimenpide ei ole laihdutusleikkaus.
Rinnat voivat olla eri paria rintarauhasen kehityshäiriön takia. Toisinaan rintaleikkausten, proteesikorjausten tai rintasyöpäleikkausten jälkeen rinnoissa on muotovirhettä.
Rinnan pienennysmenetelmiä on lukuisia. Pääasiallisin ero muodostuu siitä, miten nännin alueen verenkierto säilytetään ja siitä riippuvat myös käytettävät leikkaushaavat.
Leikkaussuunnitelma tehdään aina yksilöllisesti. Leikkauksessa nännipihan paikkaa siirretään ylöspäin. Leikkausarvet tulevat yleensä nännipihan ympärille sekä pystysuoraan rinnan alaosaan klo 6. Jos tarvitaan laajoja kudospoistoja ja rinta laskeutuu kovin alas, tehdään edellä mainittujen leikkaushaavojen lisäksi rinnan alapoimuun ns. ankkuriviilto.
Rinnan pienennysleikkaus tehdään nukutuksessa ja toimenpide kestää 3-4 tuntia.
Leikkauksen jälkeen suosittelemme yöpymään yhden yön Tampereella (esimerkiksi hotellissa) ja käymään vastanotolla seuraavana aamuna ennen kotiin lähtöä.
Rintojen pienentämisen jälkihoito
Rintojen pienennysleikkauksen jälkeen oikea jälkihoito on tärkeä osa toipumisprosessia, joka vaikuttaa niin paranemiseen kuin lopullisen lopputuloksen laatuun. Tähän olemme keränneet muutamia vinkkejä toipumisen tueksi.
- Leikkaushaavat eivät yleensä ole kivuliaat, mutta suositellaan särkylääkkeiden käyttöä alussa 2-3 vuorokautta säännöllisesti.
- Leikkauksen jälkeen rinnat tuetaan pehmeillä rintaliiveillä jatkuvasti ompeleitten poistoon saakka. Kun haavat ovat parantuneet, voi käyttää tavallisia rintaliivejä.
- Fyysistä ponnistelua ja saunomista on vältettävä niin kauan kuin haavoilla on ompeleet (8 vuorokautta).
- Leikkauksesta toipumiseen kuluu noin 3 viikkoa. Liikuntaharrastukset voi aloittaa kahden viikon kuluttua.
- Arpikudoksen minimoimiseksi suosittelemme Mepiform-painehoitolevyn käyttöä arpeen niin kauan kuin arpi punoittaa.
- Arven tasoittumiseen kuluu aikaa keskimäärin 8 kk (3-12 kk).
Rintojen pienennysleikkaukseen liittyvät riskit ja komplikaatiot
Rintojen pienennysleikkaukseen, kuten kaikkeen kirurgiaan, liittyy mahdollisia riskejä ja komplikaatioita. On tärkeää olla tietoinen näistä, vaikka suurin osa potilaista toipuu ongelmitta ja saavuttaa hyviä tuloksia. Alla on listattuna yleisimpiä riskejä ja haittavaikutuksia:
- Jälkivuoto ja haavatulehdus: Harvinaisia, mutta mahdollisia leikkauksen jälkeen.
- Tuntohäiriöt ja verenkierron häiriöt: Nännipihan verenkierto ja tunto pyritään säilyttämään, mutta se ei ole aina ongelmatonta. Tuntohäiriöt paranevat yleensä 3 kuukauden sisällä, mutta yksittäisissä tapauksissa tunnon alenemaa voi jäädä.
- Imettämiskyvyn häiriöt: Leikkauksella voi olla vaikutusta imettämiskykyyn, jopa noin 50 prosentilla potilaista voi esiintyä imetyshäiriöitä.
- Arpien muodostuminen: Arpien kypsyminen ja levittäytyminen ovat yksilöllisiä, ja joillakin potilailla arvet voivat levitä riippumatta leikkauksen tekotavasta ja jälkihoidosta.
Rintasyövän esiintyvyyden yleisyyden takia yleensä tehdään mammografia ennen rintaleikkausta ja otetaan tarvittaessa mikroskooppinen (histologinen) kudosnäyte rinnasta leikkauksen aikana.
Rintojen pienennysleikkaus on usein elämänlaatua merkittävästi parantava ratkaisu. Toimenpiteen avulla pääset eroon suurten rintojen aiheuttamista terveysongelmia, kuten selkä- ja niskakivuista jotka haittaavat päivittäistä elämää. Helena Puontilla on yli 30 vuoden kokemus rintakirurgiasta, ja asiantunteva tiimimme huolehtii siitä, että toimenpide sujuu turvallisesti ja tulokset ovat luonnolliset.
Pääset erikoislääkärin konsultaatioon Tampereelle ilman lähetettä. Tule kertomaan miten voimme auttaa sinua saavuttamaan toiveesi!
Reduktioplastian avulla raskaat rinnat muutuvat sopusuhtaisiksi.
Liikkuminen helpottuu ja selkävaivat katoavat.
Nopeasti tutkimuksiin ja hoitoon
Jos haluat kuulla hoitovaihtoehdoista ja löytää sinulle sopivimman toimenpiteen, voit varata ajan ilmaiseen hoitajan konsultaatioon tai suoraan Helena Puontin vastaanotolle, nopeasti ilman lähetettä.
Miksi valita Clinic Helena:
- Maailmanluokan osaaminen ja vuosikymmenten kokemus nykyaikaisista kirurgisista hoitomenetelmistä.
- Helena Puontin asiantunteva lähestymistapa ja nopea hoiton pääsy.
- Tampereelle on helppo saapua mistä päin Suomea tahansa.
- Teemme työtä sydämellä ja olemme rinnallasi koko hoitopolun ajan, auttaen Sinua voimaan paremmin.